perjantai 9. syyskuuta 2011

Rauhallinen alku


Tämä viikko on ollut lasten kanssa rauhallinen ja mennyt enimmäkseen vain totutteluun ja tutustumiseen. Pikkuinenkin on ollut hoidossa vain lyhyitä päiviä ja muutama vapaakin on ollut.

Maanantai aamuna käytiin ulkoilun lomassa pienellä metsäkävelyllä läheisen pururadan ympäri. Matkan varrelta löydettiin Pikkumimmin kanssa puolukoita ja oli siellä jokunen mustikkakin vielä. Neiti niitä sitten poimikin mielissään suuhunsa.


Sisällä leikit on sujuneet hienosti ja olen oikein yllättynyt, kuinka hyvin Pikkumimmi on lelut jakanut pikkuisen kanssa. Yleensä kun lelujen jakaminen on ollut neidille kovin haastavaa kaverieden käydessä kylässä. Toisaalta lelut eivät ole olleet niitä Pikkumimmin ikiomia, vaan kaapin kätköistä on kaiveltu vauvaleluja sekä isoveljien huoneesta haettiin Little People hahmot ns. päiväkäyttöön.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Nyt se sitten on edessä

Ensimmäinen virallinen työpäivä nimittäin. Viime viikolla vielä tutustuttiin uuden pienen hoitolaisen kanssa. Ja yhtenä päivänä jo hetken aikaa harjoiteltiinkin ilman äitiä. Ensimmäinen hoitoon tulija onkin kovin pikkuinen, joulukuussa vuoden täyttävä vauva. Hieman kyllä hoitajaakin jännittää, kuinka saadaan rytmit toimimaan, kun pieni nukkuu vielä kahdet unet ja valvoo tietenkin silloin, kun Pikkumimmi pitäisi saada omille unilleen. Muuten ei oikeastaan jännitäkään. Kovin on tyytyväisen ja rauhallisen oloinen vauva, mitä tässä on nähty. Yhtään ei vierasta eikä kaipaillut äidin perään yksin ollessaankaan. Innoissaan katseli isompien lasten touhuja, tutki paikkoja ja leikki vauvaleluilla :)

Tänäänkin on meillä ollut melkoista vilinää ja vilskettä, kun juhlittiin tiistaina 6 vuotta täyttävää Keskimmäistä. Menosta piti huolen seitsemän 1-7-vuotiasta lasta, ja siihen vielä aikuiset päälle. Mukavaa oli kaikilla ja herkkuja on syöty enemmän kuin tarpeeksi ;) Tästä on hyvä jatkaa taas arkea.

Iloista alkavaa viikkoa kaikille lukijoille!

maanantai 15. elokuuta 2011

Työt alkavat 1.9.

Täällä on elelty jokseenkin stressaavia aikoja, kun tulevista hoitolapsista ei ole ollut mitään tietoa. Alkukesästä tuli yksi kysely, joka ei lopulta kuitenkaan johtanut sopimuksen syntymiseen. Ja vasta tänään viimein varmistui kaupungin puolelta ensimmäinen hoitolapsi. Ensisijaisestihan tulen tekemään töitä ostopalveluhoitajana kaupungille, ja olenkin ihmetellyt, ettei aiemmin ole sieltä suunnalta otettu yhteyttä, vaikka syyskuu lähenee kovaa vauhtia ja hoidon aloittavia lapsiakin pitäisi olla ihan jonoksi asti. Olen kuitenkin ihan luottavaisella mielen, että loputkin paikat syksyn aikana täyttyvät tai ainakin viimeistään vuoden vaihteessa.

Omien lasten kanssa on käynnistynyt aivan uudenlainen arki Esikoisen aloitettua koulutaipaleensa viime viikolla ja Keskimmäisen lähdettyä eskariin tänä aamuna. Alkujännityksestä selvinnyt Esikoinen on jo aivan innoissaan koulunkäynnistä. Keskimmäinen ei tänään sanonut eskarista mitään, muttei vielä kovin innostuneeltakaan vaikuttanut. En tiedä jännittääkö äitiä vai poikaa enemmän kuinka eskari lopulta lähtee sujumaan. Koululainen saa tällä viikolla harjoitella koulumatkan kulkemista itsekseen. Eskarilaisen käyn tämän viikon ajan sekä viemässä että hakemassa, mutta ensi viikosta lähtien vain viemässä. Kotiin poika tulee yhdessä päiväkodille siirtyvän eskariryhmän kanssa, mikä helpottaa arkea valtavasti, kun hoitolapset aloittavat.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Syksyn kuviot alkavat selvitä

Tulevan syksyn kuviot alkavat pikkuhiljaa selkiytymään. Keskimmäisen eskaripaikasta saatiin päätös reilu viikko sitten. Poika menee viereisen vuoropäiväkodin eskariryhmään tuohon koululle, mikä oli äidille helpotus, vaikka ryhmä onkin eri missä Esikoinen nyt on. Tänään jo vähän ennakkoon kyselin mahdollisuudesta, että poika kulkisi päiväkodille iltapäiväksi jatkavan ryhmän kanssa kotiin, kun menevät tästä meidän ohi joka tapauksessa ja itselle hakeminen hoitolasten kanssa olisi melkoisen haasteellinen urakka. Varsinkin, kun tällä hetkellä näyttää siltä, että ryhmä tulee olemaan täysi ja lapset kovin pieniä kaikki. Tarkemmin asia selviää touko-kesäkuun aikana, jolloin perhepäivähoidonohjaaja lupasi olla yhteydessä seuraavan kerran. Itse työt on tarkoitus aloittaa elo-syyskuun aikana, mieluummin toki syyskuun alussa, että saadaan poikien koulu ja eskari alkamaan ensin. Esikoisen koulupaikasta ei vielä ole tullut päätöstä, mutta niiden pitäisi tulla tässä tämän kuun aikana.

Tänään vasta kunnolla havahduin siihen, miten pitkällä kevät jo onkaan. Eihän tässä ole enää kuin pieni hetki, ennen poikien kesäloman alkua.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Uudenlaista arkirytmiä

Tähän helmikuun alkuun sovitut sukulaislapsen hoitopäivät peruuntuivat, kun perheessä on ollut kaikenlaista sairastelua viime viikkoina. Meillä on kuitenkin arjen rytmi muokkautumassa jälleen kerran hieman uuteen muotoon, kun Pikkumimmiltä viimeinkin jäivät toiset päiväunet pois. Nyt pääsee taas puistoon ulkoilemaan silloin, kun siellä on muitakin. Ja voisi suunnitella myös johonkin perhekerhoon menoa, kun ei neidillä enää satu unet niiden kanssa päällekkäin. En ole tähän mennessä viitsinyt sinne yksikseni mennä istuskelemaan, kun pojatkin ovat olleet kerhon aikaan omissa aktiviteeteissaan. Tuntuu, että nyt aletaan taas elämään ns. normaalissa rytmissä, ja lasten kanssa saa tehtyäkin kaikenlaista ihan toisella tavalla, kun ei kaikki aika mene viemisiin, hakemisiin, pienimmän päiväuniin ja ruokahuoltoon. Keskimmäisen vapaapäivinä ollaan käyty mm. luistelemassa ja kirjastossa sekä tehty talvisia askarteluja.

Isommat lapset on nyt molemmat ensi syksyksi ilmoitettu tahoilleen, Esikoinen kouluun ja Keskimmäinen eskariin. Vielä pitäisi perhepäivähoidon ohjaajaan ottaa yhteys ja ilmoittaa töiden aloituksesta sekä laitella omia hoitopaikkailmoituksia.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Kevättä ilmassa?


Tänään on ollut oikein ihana päivä. Kaikki lapset olivat aamusta hyvällä tuulella ja matkalla eskariin kuunneltiin linnunlaulua ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Tuli tosi mukava keväinen fiilis :) Kun esikoinen oli viety eskariin, sai Pikkumimmi 1½v. kunnon uhmakohtauksen koulun pihassa, kun ei itsekään oikein tiennyt tahtooko kävellä itse vaiko rattaiden kyydissä kotia kohti, kumpikaan vaihtoehto ei neidille käynyt. Lopulta päästiin kuitenkin kotipihaan ja lumiukon rakennus puuhiin. Valmista syntyi nopeasti kahden innokkaan pikkurakentajan ja yhden "vähän" isomman äidin voimin. Hieno ukko saatiin aikaiseksi ja sitä onkin sitten loppupäivä käyty keittiönikkunasta ihailemassa:)

Eskarin jälkeen saatiin pikkuveljeni kylään ja iltapäivä kuluikin sitten mukavasti enon kanssa touhuillessa. Posti toi tullessaan Keskimmäisen eskari-ilmoittautumisen, jonka sitten samoin tein täytin netissä. Täytyy toivoa, että osapäiväryhmä ei joudu tämän vuotisesta paikastaan muuttamaan tai sitten saadaan paikka tuohon lähipäiväkotiin, koska muuten eskarilaisen kuljettaminen hoitolasten kanssa tulee olemaan haasteellista, kun periaatteessa hakuaikaan 12:30 pitäisi olla jo päiväunille käymässä. Nykyiseen osapäiväryhmään lähimmälle koululle meillä on noin 300 metriä, joten ollaan jo hyvissä ajoin ennen yhtä takaisin kotona. Vielä odotellaan tietoa kouluun ilmoittautumisista ja ohjaajalle pitäisi jossain välissä soittaa ja ilmoittaa, koska olisin palaamassa takaisin remmiin sekä laittaa hoitopaikkailmoituksia. Sitten olisikin syksyä varten tärkeimmät hoidettu. Tietenkin hoitolapsi/-lapset pitäisi vielä löytyä ja virallisia paperihommia verottajan ja vakuutusyhtiön suuntaan hoitaa, mutta niillä ei ihan vielä kiirettä ole.

Tuossa helmikuun alussa otetaan jo vähän esimakua tulevaan syksyyn, kun lasten pikkuserkku tulee meille muutamaksi viikoksi hoitoon. Toisen vanhemman vuorotöistä johtuen ei ensimmäiselle viikolle tosin tule kuin kolme lyhyttä hoitopäivää, toisen viikon vuorot eivät vielä ole selvillä. Itse odotan noita paria viikkoa jo oikeastaan ihan innolla. Vaikka omien lasten kanssa hoitovapaalla oleminen onkin ihanaa, kaipaan jo jossain määrin töihin paluuta ja sen mukanaan tuomia haasteita. Käytännön syistä johtuen töiden aloittaminen täysipäiväisesti ennen syksyä ei kuitenkaan ole järkevää, vaikka lisätulot olisivatkin ihan tervetulleet.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille tänne piipahtaville!

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Syksyiset ikkunataulut

Näistä tuli sen verran kivat, että jaetaan ne teidän kanssanne. Tekijöinä siis omat lapseni 6½v, 5v ja 1v2kk.


Viime viikolla kerättiin lasten kanssa syksyn lehtiä ulkoa ja laitettiin kirjojen väliin prässääntymään. Tänään leikkasin lasten valitsemista värillisistä papereista kehykset, jotka aseteltiin laminointikalvolle. Tämän jälkeen lapset tekivät lehdistä sommitelman kehyksen keskellä. Ja lopuksi työt laminoitiin ja aseteltiin ikkunaan.


Oikein mukavaa syksyä kaikille!